Heinäkuinen yö on kuuma ja hikinen, ainakin meidän yläkerrassa.
Ajatukset saa paljon tilaa, mutta liian vähän happea tullakseen ulos oikeanlaisina, tai edes sellaisina että niistä olisi mitään apua, hyötyä, helpotusta. Enemmänkin haittaa.
Löytäessäni itseni itkemästä Prisman parkkipaikalla, reilu viikko takaperin, tulin tulokseen että jotain on tehtävä. Mitä tein, kävin Lössi-ystävien kanssa kesäretkellä jossa hetken unohdin kuka olen, mitä olen, olin joku muu, olin Catwalk-prinsessa, olin särmikäs, olin viihdyttävä, jopa minä pidin itsestäni. Mutta elämää ei voi elää Kauppakylässä, arki oli taas karumpaa kun aikoihin.
Haen jääpullot pakkasesta,laitan ne peiton väliin, yritän lukea, yritän hautautua haavemaailmaan, yritän nukahtaa.
