Ryhtiliike

Mun puhelin on edelleen huollossa... Siis itseasiassa se on valmis, mutta mä en saa sitä sieltä liikkeestä, koska liike on rempassa. Voin kertoa että hieman otti päähän kun ravasin lauantaina tän puhelinasian kanssa ympäri Espoota. Ohessa tuli lauottua muutama totuus kyseisen operaattorin myyjälle jne... Mutta tämä siis syy, miksi kuvia ei juurikaan ole.
Niiiiiin, onhan meillä kamerakin, kaksikin, mutta ne on patterittomia ja niiden piuhat on kateissa.

Valmistelen mökille lähtöä. Ollaan suunniteltu että vietetään siis pääsiäinen landella. Viime vuonna pääsiäisenä oltiin siellä kanssa, poltettiin risuja, otettiin skumppaa auringossa, mentiin kihloihin ym mukavaa :) Nyt on tilattu auraus pihaan asti, mietin saadaanko vettä kaivosta lainkaan, miten mökki lämpiää, saako ovea auki jne. Vähän on eri ilmastot. No hirvipaisti uuniin ja mökkiä lämmittämään, ehkä siitä vielä ihan hyvä tulee ♥
toivon hyvää ilmaa, rentoa menoa ja mukavaa yhdessä oloa.

Pakkaan mukaan koulukamat. Eli menen suoraan kouluun landelta. Tai en suoraan, ensin menen tapaamaan Isähevosta omistajineen ja sitten sieltä kouluun.
Tehtävät on tekemättä,hieronnat hieromatta. Sain sentään haalittua kirjan mistä on alkutenntti ens viikolla. Mä olen nukkunu tosi huonosti ja päässä on kierrelly kokoajan näitä koulujuttuja. Ahdistaa kun jäin näin alussa ihan helvetisti jälkeen. Mun selkä on tosiaan ollu niin heikossa jamassa että en vaan ole pystynyt hieromaan. Jotain ja lukujuttuja oon saanut kyhättyä, että olen mä yrittänyt pysytellä ajassa, mutta en ole palautusvalmiiksi saanut mitään. Pieni ryhtiliike olis poikaa.

Ryhtiliikkeen mä olen jo aloittanutkin. Tällä viikolla on jo neljä opetustuntia, yksi tallivuoro, jooga, agility ja uinti. Ihan jees, ottaen että perjantaina jo poikkastaan viikko ja häivytään landelle. Toistaiseks on aikataulu ja suunnitelma pysynyt, olo on melkoisen reipas huonoista yöunista huolimatta ja jos oikein ajattelen niin ehkä painokin vähän lasku suunnassa. Jej :)
Hierontaopintohinkin oon pääsemässä takasin käsiksi. Olen sopinu että kouluviikon jälkeen alan kulkemaan n. kerran viikossa hierojan matkassa ihmettelemässä. Luulen että tästä saan ihan sairaasti irti, omiin tehtäviin, omaan hierontaan ja kaikkeen.
Olo on melko ryhdikäs siis.

Mä tahdon fillarin!

Mä haluan polkupyörän!
Tajusin yks päivä että olispa kivaa jos kevään tullen vois fillaroida johonkin. Mä haluisin tommosen ihan tavallisen, esim. kolme vaihteisen, tukeva runkoisen ja jämeräpyöräisen tsygän. MIelellään jonkun kivan värisen. Piste.

Niiiiiin, ja hyvää syntymäpäivää minä! Rakas on lahjonu mut pilalle, hemmotellu aamusta saakka, nyt alakerrassa on uponen jalka-spa, joka on I-H-A-N-A, myös käytössä. Kaikkien herkkujen lisäksi sain myös luvan ostaa Mammalle koppakärryt. Ehkä ENITEN siistii! :)
Kavereitakin kävi, sain tulppaaneja, suklaata ja shampanjaa. Mitä muuta sitä ainainen lahiduttaja tarvitsee ♥

Onnea siis minä! Virallinen puumaikä on kuulema saavutettu ;)

Opiskelua part 2.

Yritystaloutta, kaks päivää, tänään noin puoli seiskaan saakka illalla.
Pitääkö sanoa muuta?

Mun selkä on ollu paskana jo muutenki. En ole kyenny yhtään mihinkään toimeen.
Rakas on ahkerana poikana rempannu mun suosiollisella säestyksellä koko viikonlopun ja mä olen vaan valittanut.
Nyt tulin valittamaan tänne Ypikselle. Pari päivää auditorion megaergonimisilla tuoleilla kuunnelle tiukkaa asiaa verotuksesta, yhtiön perustamisesta jne jne jne tekee vallan herkkua.
Mun pitää vaan varmaan olla kiltti tyttö ja sulkee visusti suu. Mihin tää tästä valittamalla muuttu?

Ah, mä menen nyt kattoo sekaksi telkkaa, sitten voinkin nähdä koko yön unosia osakeyhtiöistä, kommandiittiyhtiöistä, alv:sta ja muista prosenteista. Ei tarvi vieläkään tehdä hevoshommia...

Hiihtisviikko

Tuli talvilomalle yllättävä käänne. Lähettiin taas tykittää Suomea pohjoiseen. Tuhat kilsaa autossa... Kelit oli pääasiassa kohdillaan, arskaa melkein joka päivä ja perkeleesti pakkasta, aamulla 29, päivällä 8. Koiralla paleli tassut ja mulla laardit. Siltikin pyrittiin killoittelemaan pihalla usemman kertaa päivässä.
Treenasin, tai no ainakin yritin, Koffin kanssa ohjauskuvioita, niin sisällä kun ulkonankin. Enemmän se meni kuitenkin riehumisen piikkiin ja K kattoo mua tyhmänä kun pakitsen sitä niinkin helpoista asioista kun keittiön jakkaran kiertämisstä :D "Mamma, tyhmäkin tän osaa, mikä tässä nyt niin jännää on?" Se kysyy, ja minä taputan käsiä ja hihkun kun on taitava koira... Mä olen ite niin hidas, että menee nää aksahommat K:n kanssa lähinnä tepasteluksi.







Koulujuttuja treenaisin teoriassa. Opiskelin jänteitä ja lihaksia niin että korvat sauhusi. Päähän jäin noin 3 sanaa, ja yksia sia, noin tuhannesta sanasta ja miljoonasta asiasta... Rakaskin oli mulle ihana apu, se teki mulle tukikortteja joiden avulla sitten harjoiteltiin juttuja. Se kyseli ja opasti. Ja lopputulemana Rakas kyllä tietää mikä on kavioluu (phalanx distalis) latinaksi, missä sijaitsee kinner (calcaneu) ja mikä on sesamoidea distalis (sädeluu), mutta mä en ole juurikaan hullua hurskaampi. MITEN OPISKELU VOI OLLA NÄIN HANKALAA!?




Yhden ainokaistakaan tehtävää en ole vielä viime jakson jälkeen palauttanut, palautettuja pitäs tähän mennessä olla joku kolme... Yhdestä tehtävästä olen tehny noin kolmanneksen. Kolme tuntuu olevan joku kirous numero mulla ;) Päätin siis pitää ns. väliviikon. Ens viikolal alan tehtailemaan tehtäviä palautukseen saakka! Ihan varmasti alan! Kun nyt pääsin kotiinkin asti...




Kotimatka Lapista taittuikin sit osittain Ruotsin kautta. Jotenkin heti kun ylitettiin Tornionjoki ja oltiin niinkin kaukana Suomesta kun ehkä kilsa, näytti kaikki niin auvoiselta! On se Ruotsi jännä maa. Bensa on halvempaa, nuuskaa saa myydä, talot on siistimpiä, maisemat hienompia, homot saa mennä naimisiin, geenit on kauniimpia ja kuntosaliyrittäjästä voi tulla kuningas. Mä ajattelin muuttaa Ruotsiin... ;)
Käytiin ostamassa edukasta vinettoa Systembolagetista, tankattiin, ja sain Rakkaankin shoppaamaan Hööksiin! Möhikselle tarttui mukaan otsapanta (bling bling) ja K:lle uusi kaulapanta ja namia ja huopa. Mun hevosRakas olis ostanut Möhikselle jopa uuden ulkopalttoon, mutta ei ollut kokoja. Mikähän siihen on mennyt ♥

ystävyys... iso sana, kumma juttu.

Mä petin mun parin ystävän luottamuksen tässä taannoin. Olin lupautuntu lähtemään toisen kanssa toiselle kylään ja omien aikataulukämmien takia peruin koko homman. Näistä naisista se tuntui pahalle. Koko kemujen luonne muuttui jonkun verran, ja heidän aikataulunsa ja omat menonsa saivat toisen käänteen. En mä tahallani. En mä edes ajattelemattomuuttani. En mä oikeasti tahtoisi koskaan loukata näitä, tai noh en oikeen ketään. Mä uskon ja toivon että nää viisaat naiset ovat antaneet mulle anteeksi. He tunsivat, joten he myös välittävät.

Tänään luin sosiaalisesta mediasta että eräs ystävä on mennyt kihloihin, ystävä joka on selkeesti muutenkin pitäny melkoista hiljaiseloa mun suuntaan. Niin, luin julkisesta profiilista. Mä luulin merkkaavani tälle kyseiselle ihmiselle enemmän, edes sen veran että hän olis nähny asiakseen ilmoittaa mulle henkilökohtaisesti elämänsä isoista asioista. Meillä kuitenkin on takana pitkä historia, monta isoa tapahtumaa yhdessä, ystävvinä. Tämä uusi tieto sai mussa aikaan fyysistä pahoinvointia. Tunteen että mut olis jätetty, petetty. Mä sain kokea itse henkilökohtaisesti miltä se tuntuu, kun ystävyyttä on käytetty "väärin".

Ilmeisesti mulle ystävyyts merkitsee enemmän, tai ainekin eri asioita kuin osalle ihmisistä.
Mulle ystävyys on sitä että ollaan toisen tukena, niin HYVINÄ, kuin huonoinakin hetkinä. Nykyään tuntuu olevan vallalla se että ystävät muistetaan silloin kun menee päin vittua, mutta kun elämä kohtelee silkkihansikkain ja leijutaan siellä seiskataivaan lähimailla, ei enää muisteta niitä jotka oli tukena silloin kun ryvettiin pohjamutia.

Mä tahdon olla mun YSTÄVILLE se ihminen joka muistetaan kun maailma mättää, joka muistetaan silloin kun elämä antaa parastaan. Mä tosin myös uskon ja toivon että ystävyys, niinkuin jokainen parisuhde, toimisi puolin ja toisin.
Tosi väsyttäviä on ne suhteet jossa ollaan yksin, jossa ollaan vaan vastaanottava osapuoli. Ei niissä lie mitään järkeä ole, mutta mä taidan olla niin lapanen että en osaa sanoutua niistä sit suorilta irtikään. Ehkä mä pelkään sitä että mun turvaverkko repeää. Mutta jos suhteet on yksipuolisia, niin onko mulla turvaverrrkoa lainkaan? Tai kuinka repaleinen se on?

Aikuinen ihminen, ja silti niin epävarma itsestään? Noh, jokainen tekee omat valintansa ja mikä minä olen niitä tuomitsemaan. Mutta koen olevani vain ihminen, siksi tunnen.

Tänään illalla mä onneksi tapaan ystäviäni. Saan kertoa heille kasvotusten että he ovat mulle tärkeitä. Tärkeämpia kun osaan kuvitellakaan.
Tänään se taas todistettiin, se sattuu kun kokee menettävänsä yhden.



Siinä mun tärkein ystävä, jonka jaksaa mua läpi hyvän ja pahan, varmaan kun sen on pakko ;) se tuntee myös nimen "Pohjekasvain", kertokoon se meidän suhteesta kaiken oleellisen, mun Pieni Mies ♥