Viimeiset syksyn värit talteen paikasta joka on mulle ollut... ja tulee aina olemaan tärkeä. Se on puutarha kaupungin keskellä, siellä oon oppinut kaiken, niin hyvän kuin pahan. Sieltä on lähtenyt matkaani niin monet muistot ja niin moni tärkeä asia ja ihmisuhde. Osaankohan koskaan olla tälle paikalle tarpeeksi kiitollinen? Se on ollut hyvä paikka ponnistaa.Usein unohdetaan mistä ollaan tultu, muututaan siksi mitä ollaan nyt ja historia jää taka-alalle. Ei se kuitenkaan unohdu, me ollaan kuitenkin sitä mistä ollaan tultu. Se on meillä aina mukana.
En ymmärrä ihmisiä jotka ei tunnusta menneittä. Ei menneeseen saa jäädä elämään, mutta muistoja pitää vaalia. Kyllä uusista tuttavuuksista pitää tietää mistä ne tulee, keitä ne on.
Yllätykset on ihania! Vai onko? Missä menee raja mikä yllätys on ihana, mikä pelottava, mikä jopa vastenmielinen?
Itse olen sinisilmäinen ihminen, toisinaan liiankin. Heittäydyn avomielin, avosylin ja kokonaan tilanteeseen. Usein saan tuntea persuksissani jälkeenpäin että kannattiko taas luottaa. Siksi ehkä tieto saattaa yllättää, kyllä mä luulin tietäväni...
Kaikesta huolimatta rakastan edelleen ja menenkin tekemän Rakkaalle iltapalaksi leipiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti