Pitäis siivota, käyttää Koffi, laittaa ruokaa, pedata sänky, käyvä porukoilla... en vaan saa aikaseks.
Kateus kaikkia kohtaan kalvaa sisintä, vaikka yritän ulkopuolelle näyttää että olen iloinen heidän puolesta.
Musta tuntuu että en ikinä tavoita mitään haaveilemaani. En ikinä...
Tunnen epäonnistuneeni täysin.
Miten tällaiset fiilikset nyt yhtäkkiä on esillä? Ja aivan päivän selvinä? Voin ihan rehellisin mielin myöntää kadehtivani kaikkia läheisiäni. Enkä omasta elämästäni löydä kovinkaan paljoa asioita jotka pitävät mut vielä täällä, suhtkoht järjissäni. Onhan niitä, pakkokin olla, koska muutne olis pyyhe jo kehässä.
inhottavinta tässä on se, että en osaa tästä sano kenellekään mitään.
inhottavinta tässä on se, että en osaa tästä sano kenellekään mitään.
Kissan päivät, jo koiran elämää. Auttaiskohan sekään... Tossa noi mun kiintopisteet nyt kaikesta huolimatta on <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti