Karhun kanssa ja ilman

Kauheen huonosti mä päivitän... Mutta ihana syksy siltikin. Nyt jo puoliväli syyskuuta ja arska paistaa, lyhyin hihoin saa ulkoilla, ja ennenkaikkea pellot ja metsät on täsyin käyttökelpoisia! Huonosti mä olen kyllä metsiä hyödyntänyt kun niissä piilee ne perkelee hirvikärpäset. Ei aikuinen nainen voi mitään muuta kammoksua, inhota ja vihata niin paljon kun hirvikärpäsiä! Joo, näistä perkeleistä mä voisin kirjoittaa vaikka oman blogin :D

Mutta en. Lähdin siis päivittämään tiedon janoisille sitä miten meillä Karhupennun kanssa ettenee. Hyvin kiitos :) Se on edelleen ihana, pieni, rimpula, kiltti ja aina niin iloinen kumikananen.

Kumikananen, karvan alle 4 kg, 16 viikkoisena.

Ollaan aloitettu Karhun kanssa koulu! Pakataan aina sunnuntaisin nakit ja vedet koululaukkuun ja paneudutaan arkitottelevaisuuden saloihin Koirakeitaalla. Takana on vasta kaksi kertaa ja Karhu on ihan priimus! ;) Tunnit on toki vielä ollut melko helppoja, mutta apua on saatu mm. maahan menoon. Opet on ihan ok, vähän vaan viimeksi kun mentiin ulos treenaamaan hihnajuttuja tuntui että pakka levisi käsiin. Toivotaan että ens kerta on vähän paremmin suunniteltu tai sitten joudun kyllä laittaa palautetta. On nimittäin vähän persiasta hengata puolet ajasta pihalla kun ei tiedä, eikä kuule mitä on tapahtumassa eikä millään lailla ohjeisteta mitään.

Reeneissä.

Karhu osaa kietoa kaikki iloisesti pikkuruisen tassunsa ympäri :) Käytiin Larussa ekan kerran tässä viikolla ja mun niin eläinskeptiset vanhemmatkin otti kyllä pikkunappulan ihan sylikoirakseen. Karhu on muutenkin isäänsä verrattuna tosi läheiskyhnyttäjä, riippuvainen en halua sanoa. Mutta aina pitää sohvalla päästä ihan kylkeen kiinni, syliin se puskee aina kun on tilaisuus, ja jotenkin on sen mielestä aina hyvä olla lähikontaktissa. Melkoinen sydäntenmurskaaja siis.

Faija ja Karhu. "en kai mä mitenkään häiritse?"

Myttyläkin kasvaa jo kohisten! Kohtahan sillä on vieroitus edessä OMG! 

Hyvä puoli siinä on se että Mammaa saa, ja voi jo ottaa hyvin liikenteeseen. Kamalan lihaksetonhan se on, mua ihan hävettää, mutta parhaani koitan että saan siitä taas hevosen näköisen. Monipuolinen liikunta lie avainasemassa tässäkin.

Tiimityötä!

Ihan hirveen paljon kivempaa on puuhastella porukalla :) siksipä mä olenkin ryhtynyt Sannen tsemppariksi treemaamaan hänen uljasta Mustuaistansa, ja samalla saan tsemppikaverin itselleni jotta jaksan pukea Mamman valjaisiin. Kärryhommat on kuitenkin melko tehokasta treeniä, ja ihanaa on nähdä kun Mamma niiiiin tykkää!

Laukkaa! Huomatkaa koirat perässä :D

Setäratsunakin on Mamusteri kunnostautunut. Rakas treenasi, kirjaimellisesti, sormet verillä miten ohjastetaan lähes vikkihevosta pellolla :D No villi se ei hirveesti kyllä ollut, ei vaan tainut tajuta mitä kuski haluaa kun tasapainossa on vielä vähän tekemistä. Vaaratilanteilta vältyttiin, ja nyt mun oma aiviomieheni tahtoo jo ratsastushousut!!!

Elementissään <3 td="">

Ollaan päästy myös Mamman kanssa maastonvetohommiin. Niissähän se on ihan elementissään! Pikkuiset ponnyt kipittää ravia lähes koko matkan perässä ja Mamma hiihtää keulila. Ja minä nautin kun saan rennosti käppäillä mun Oman kanssa!