Elämä tuntuu menevän taas perseen kautta vituilleen, niin kuin tossa asian reippaana ilmaisin. Kesän aikana on taas vahvuutta koeteltu mun mielestä jo tarpeeksi. Vapun varsa kuoli, sen kanssa sai tehdä niin henkistä kun fyysistäkin toipumistyötä, nyt on Vapun kuitenkin hyvä olla, sillä on uusi koti missä se tuntuu viihtyvän ja siitä pidetään superhuolta, mutta siltikään se ei ole mun lähellä, siellä mihin se kuuluu.
Luulin päässeeni opiskelemaan, mutta ei. Pisteiden laskussa oli kaikenmoista häikkää, joten niin se vaanj tämä blondi jäi rannalle ruikuttamaan.
Mitä mä nyt teen?
Olis niin helppo vaan astua laidan yli ja suistua masennukseen. Joku, en tiedä mikä, pitää mut nyt vielä kuitenkin kiellekkeellä ja estää astumasta alas. Kaukana se ei kuitenkaan ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti