Vihdoi ensilumikuva, ehkä siis oikeaa lunta odotellessa.
On se kamalaa kun päälle iskee varoittamatta tunnemylläkkä. Tähän itkuisen tuhruiseen oloon ei auta kun kaapata koira kainaloon ja yrittää hankkiutua Rakkaan kainaloon. R tosin jo nukkuu, joten se saattaa olla mahdoton tehtävä. Pitäs munkin nukkua, huomena taas aamuvarhaisesta töihin. Kivaa, töihin :)
Sain tänään kuulla surullisia uutisia koiran kasvattikaverista ja se on tuonut koko päivän ylle mustan pilven. Tää tunnelma on niin marraskuuta. Mä voisin vain itkeä, ja herkästi sen teenkin.
Vai liekö syy tähän yltiöpäiseen tunteiden ilmaisuun viikonlopun rillunnassa. Ei voi olla, se oli kivaa ja terapeuttista, oli, uskokaa pois.
Sekavin mielin mä nyt käyn nukkumaan. Olis paljon hyvä juoruja kerrottavana reissuista, Koffinkin minimaalisia uutisia ja työjuttujakin. Mutta jääköön ne nyt. Mun kyynelkanavat ei taida kestää enää yhtään analyysiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti