torstai 6. kesäkuuta 2013

Viherpäivitys


ihan kuulkaas kukkiva Rodo!


Mun pihallani kukkii! Ja vihertää, vaikka olin jo heittäny toivoni siihen että tästä pikkuisesta rivaripihasta saatais ikinä muuta kun mutapainin mm-areena. Nyt on alkukesä hemmotellut tällasia varjoisia ja märkiä pihoja niin että kasvukausi on kuin onkin saatu käyntiin.
Etupihan mä olen jättäny kokonaan hoitamatta. Siellä on edelleen ruukussa kuivahtaneet kanervat :D Visiona oli laittaa amppeliin joku kiva kukka ja portaiden pieleen tomaatti. Visiot jäi toteuttamatta...




Vihdoin ja viimein sain myös sireenin (syreenin?) pihalla kukkaan. Sireeni on yksi mun lapsuuden onnenpaikkojen tuoksuista ja nykyisistä lempi kukista. Mun isän äidin kotitalossa Korppoossa tuoksui aina kesäisin sireenit. Juurikin noita perus liloja. Nytkin jos käyskentelen kyseisen talon, jo melkolailla kutistuneessa "puutarhassa" voin nähdä sieluni silmin meidän sireenimajat ja mansikkabongaukset. Osa niistä vanhoista sireeneistä on siellä edelleen, osa on jo aika korjannut pois. Aina kun jostain kantautuu nenääni sireenin tuoksu, iskee mulle samantien meilleyhtymä kesä. lapsuus, huolettomuus ja vapaus.


Mun kasvimaa, sieltä pilkistää joku vihreä! :D
Viherpeukalouden ohessa mä olen hieroskellu hevosia ihan tosissani, toivottavasti käsiin jää joku muisti aina jokaisesta eläimestä jota pääsee murjomaan. On ollu ihanaa huomata että ainakin mun asiakkaat rentoutuu :) Tiedä sit onko siitä hieronnasta ollu mitään varsinaista terveydellistä vaikutusta, mutta rentoutukeen ja peruslihashuoltoon mä näytän ainakin jo pystyvän! Kyllä nää mun näpit aina löytää eri tuntusia lihaksia ja jokusen lihasrajankin. Pitäs vaan saada väliin joku joka kyselee että missä mä menen ja miksi. Vaikka sitä itse yrittääkin jatkuvasti miettiä mitä tekee (ja tän takia luulen että työ on eksponentiaalisesti raskasta!!!), sitä helposti jää vaan flown mukaan hieromaan.

Tamma on tässä välissä onnistuneesti astutettu. Follikkeleja oli kaksi, molemmat ovuloitu normaalisti ja nyt odotellaan ihan hirveesti ultraa...!!!

Koiran kanssa on vietetty helteitä. Käyty rannalla, vähän metsässä, tavattu kavereita ja nukkua pötkötelty lehtimajassa (koira, en minä).
Ylihuomenna me suunnataankin Muonioon, joten odotettavissa on suurita viileyttä, paljon sääskiä ja hengausta... odotukset on normaalit ;)

Koffis ystävänsä Iineksen ja henkilökunnan kanssa biitsillä.

Ei kommentteja: