Nyt on niskat jumissa... Eikä kukaan niitä hiero. Jotenki on ollu viikonloppuna tyyny huonosti ja sitten tää koneella jumittaminen jumittaa selkeesti muutakin kun aivot.
Aamulla olin tallilla, juoksutin Ponin, se oli taas ihan vatipää ja pimee. Ihan sen takia päätin juoksuttaa kun eilinen rento maastolenkki muodostuikin uukkareiks kentällä, korkeaksi kouluksi pellolla ja juoksuttamiseksi maneesissa. Kiva kun Poni lähtee Imatralle sunnuntaina ja se on nyt ollu ihan seko. Hieman saavat Imatralla miettiä mitä ihmettä me ollaan puuhattu jos toi ei tosta nyt tokene.
Kotiin pitäsi kohta lähteä. Ihanaa. Pitäs ainakin olla. Mulla on vaan sellainen tunne että kovin kaivattu henkilö sinne mä en ole. Hieman on alkanut mietityttää tää asumisjärjestely... Kuitenkin kysymys on kaiketi kahden kaupasta, mutta musta tuntuu että mua ei oo oikein otettu kaupassa huomioon. No konkreettisesti ei ainakaan. Kaupassa kun tää toinen käy, ostaa se vaan sen verran mitä itselle tarvii, ja mitä itselle mieleen tulee. Niin no, kait munkin pitäsi sitte ajatella vaan sitä itseäni investoinneissa ja tekemisissäni. Mutta kun en oikein osaa.
2 kommenttia:
Se on ikävää, jos tulee olo ettei oikein halua mennä kotiin tai koti ei tunnu kodilta. Siinä menee aikansa, kun kaksi ihmistä opettelee elämään yhdessä. On tehtävä suunnitelmia ja "sääntöjä". On opeteltava myös puhumaan ja kommunikoimaan. Miehet voivat olla joskus niin yksinkertaisia etteivät ne tajua tai osaa lukea ajatuksia. Mutta niin kauan kuin yhteys on olemassa on toivoa.
Tyhmät miehet kun ei osaa lukea ajatuksia! Hah! :D
Onneks kotona odotti aikalailla er tunnelma kun mikä mulla töistä lähtiessä oli.
Lähetä kommentti