Loppuviikkoa mennään.

IHANAA torstai!
En jaksais ihan edes huomista ehkä kuitenkaan. Mutta pakko on.
Olin aamulla tallilla jo kasin aikaan. Oli ihana aurinkoinen kevät aamu ja mä menin Ponin kanssa maastoon. Pois mennessä oli Pomppu normaalin kummissaan, mut se oli kai päättäny olla super kiltti kun ei ritoloinu kertaakaan koko reissulla. Laukattiin pellolla aamukasteessa kovaa kahdestaan! ♥ Aivan sanoin kuvaamaton fiilis kun tunnet sen kaiken voiman ja massan vyöryvän vapaana sun alla, vapaana, mutta kuitenkin sun hallinnassa. Ei sitä voi kuvailla, se pitää kokea!

Hoivailin Ponin tarhaan ja huomena uudelleen aamulenkille. Vaikka aamusin tuntuu niin kamalalta herätä ennen seiskaa, niin kyllä siellä tallilla jo unet kaikkoo silmistä. Ainakin siks aikaa että ne voi tulla takasin täällä töissä. Tää ei ole yhtään mun juttuni... Pakko täällä kuitenkin on teeskennellä ihan jo rahan takia. En mä missään nimessä meinaa poistua ennen kun oon jotain muuta löytäny. Mut tää niin ei oo mun juttu! Mä vaan en tiedä mikä mun juttu on... Ilmeisesti mä olen hyvä teeskentelemään ja valehtelemaan kun kukaan ei tunnu tajuavan kuinka hirveetä täällä on. Mä en enää jaksa edes hymyillä, en edes leikkiä että mua ei loukkais ton yhden päänrääpimiset tossa. Joku päivä mä viel sanon noille pomoille että mä en jaksa, mä en voi tehdä töitä sen kanssa. Mä olen kuitenkin aikuinen ihminen, ymmärrän puhetta, enkä ole mitenkään vammautunut, käsittääkseni. Luulisin että mullakin on jotain arvoa.

Huh, menee taas synkistelyksi, ei kva, eikä lainkaan tän blogin tarkotus!
Jos perjantaina saisin kuvitusta tänne lisää... Toivossa on hyvä elellä juu!