Ikiaikainen rakkauteni

Savijärvi Gård Lex
Lellimuru, Lesni, Lexi.
Syntyi 15.10.1999 ja saapui luoksemme saman vuoden itsenäisyyspäivänä.
Elämäni koira, elämäni rakkaus.
9 yhteistä vuotta täynnä retkiä, sattumuksia, oppimista, onnea.
Nukkui kotipihalla ikiuneen 14.5.2008, vartioi nyt pihalla aina, ja ikuisesti.
Ikävä ei hellitä koskaan.
Kiitos kaikesta, ihan kaikesta.

Talviviikonloppu ja renkimies

Pääsin vihdoin taas hevosen selkään! Eikä minkä tahansa hevosen, vaan Ponin ♥ ihanaa. Osasinkin vielä ratsastaa ja tottahan se on että Ponin kyydissä sitä vaan on niin kotonaan. Yllärikseni myös Rakas suostui toimintaan ja pidin jätkille kentällä tuntia ja hauskaa oli. Lupasin noi ukot viedä maastoon ens kerralla, nyt oli vähän turhan kylmä ja turhan reipas Poni alla :)
Muutenkin oli taas rento viikonloppu kun vaihdoin parfyymin paskanhajuun ja viihdyin. Puhuttiin kotimatkalla että ei tommonen elämä, oma piha ja siinä muutama hevonen, olis ollenkaan paha. Tavoitteita, tavoitteita...

Muuten on elämä edelleen vähän tuuliajolla. Teen saikkutuurausta töissä, mietin vieläkin mitä musta tulee isona. Koffin kanssa yritän harjoitella kotona kun ei vieläkään olla, yrityksistä huolimatta, päästy mihinkään treenaamaan.
Oikeestaan mulla on ihan kivaa. Vähän tyhjää, mutta ihan kivaa :)
Talvi on kiva, vähän kylmä mutta ihan kiva :)

Tunnemylläkkä

Vihdoi ensilumikuva, ehkä siis oikeaa lunta odotellessa.


On se kamalaa kun päälle iskee varoittamatta tunnemylläkkä. Tähän itkuisen tuhruiseen oloon ei auta kun kaapata koira kainaloon ja yrittää hankkiutua Rakkaan kainaloon. R tosin jo nukkuu, joten se saattaa olla mahdoton tehtävä. Pitäs munkin nukkua, huomena taas aamuvarhaisesta töihin. Kivaa, töihin :)
Sain tänään kuulla surullisia uutisia koiran kasvattikaverista ja se on tuonut koko päivän ylle mustan pilven. Tää tunnelma on niin marraskuuta. Mä voisin vain itkeä, ja herkästi sen teenkin.
Vai liekö syy tähän yltiöpäiseen tunteiden ilmaisuun viikonlopun rillunnassa. Ei voi olla, se oli kivaa ja terapeuttista, oli, uskokaa pois.
Sekavin mielin mä nyt käyn nukkumaan. Olis paljon hyvä juoruja kerrottavana reissuista, Koffinkin minimaalisia uutisia ja työjuttujakin. Mutta jääköön ne nyt. Mun kyynelkanavat ei taida kestää enää yhtään analyysiä.

Kone on sekaisin

Ja niin taitaa olla vähän kaikki muutkin mun asiat. Koneesta ensin, mä yritin ladata tänne jotain kuvia, ja ehkä saankin ladattua, mutta kun itse näen kuvat pelkkinä koodeina, joten en tosiaan tiedä mikä kuva miloinkin on kyseessä. On taas niin helppoa kertoa ja kuvittaa kun voi sanoa mitä huvittaa ;) Luulisin että tossa on mun tukka, kun kerrankin sain sen vahingossa ihan hauskan näkiseksi :)



Väliin muutama mökkikuva, voisin sanoa että kuvissa mukana kaikki ketkä mökillä syysretkellä olikin :)



Olen tällä viikolla käynyt ostelemassa hevosia. En tosin itselleni, ei mulla fyffeä ole, mutta kaverille ja muuten. Kyllä mä vaan olen vahvasti sitä mieltä että oi kantturat on mun juttu, ja elukat muutenkin. On kiva käydä ja katsoa, vaikka ei itselle tulekaan. Tokihan siinä herahtaa vesi kielelle kerran jos toisenkin, mutta yllättävän vähin vaurioin on nyt selvitty. Onhan mulla toi oma murunen kumminkin.

Syksy on muuten sujunut yllättävän kivuttomasti ja nopeasti. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunu. Edelleen etsin paikkaani maailmassa, keräilen hiluja ja yritän olla murehtimatta liikaa. Painoprojekti junnaa kans paikallaan, joten siis ihan oikeasti, mitään ei tapahdu eikä mitään kuulu.
Nauroin tossa kun melkein joka vuos kun on mulla blogi ollu, olen sinne kirjottanut loppuvuonna et "ensi vuodeta tulee sitä ja tätä", vielä toistaiseksi ei ole mistään tullu jumakauta yhtään mitään...

Pikkuista agi-treeniä

Kesällä treenattiin "tee-se-itse" agilityä, siistii!
Koirakin syttyi, ja mamma kans. Ainoa mikä alkoi ärsyttään oli se, että olen niiiiiin hidas, ja videointi on kamalaa lyllerrystä.
Olis kiva päästä johonkin treeniryhmään mutta kaikki on joko ihan tuppu täynnä, tai sitten kamalan kallista. Rahaa kun nyt ei oikein ole. Sääli koiraakin, kun ei pääse toetuttamaan itseään, koska siitä selkeesti näkee että se tykkää tosta hommasta :)

Ens alkun pitää kai sitten pidentää metsälenkkejä, lyllerrystä vähemmälle, enemmän jopeutta ohjaajaan ja ohjaajalle rahaa, ja kursseille. Ehkä sitä ens keväänä/syksynä jo uskaltautuisi hakemaan johonki seuraan. Koska zumbaohjaajan sanoja lainaten "AGILITY IS FUN!!!":D

Tuntuuko se jo?

Mille se tuntuu? Tuoksuuko se? Maistuuko se?
Miltä tuntuu syksy?
Miltä kynttilän valo?
Miltä tuntuu ikävä?
Miltä rinnassa kaivertava kaipaus?
Miltä tuntuu rakkaus?
Miltä aamuaurinko?
Miltä tuntuu myöntää olevansa väärässä?
Miltä katkeruus?
Miltä tuntuu myöntää olevansa kateellinen?
Miltä rehellisyys?
Miltä tuntuu olla oikeassa?
Miltä rauhassa?
Miltä tuntuu olla hyvä? Haluttu? Pidetty? Taitava? Kaunis?
Miltä tuntuu myöntää tarvisevansa apua?

Onneks mä edes tunnen.

Lihaisat Naiset

Näitä ihaNaisia mulla on ikävä.
Tajusin sen selkeesti Faceboockia selaillessa. Jokainen meistä elää omaa elämäänsä parhaansa mukaan, täysillä. Sen takia on niin maailman vaikein saada aikaiseks yhteisiä juttuja. Mut onneksi aina toisinaan kuitenkin.
Miten sitä neljä niin erilaista akkaa, voi olla neljä niin samanlaista akkaa?
Me ollaan Lihaisat! Eikä nimitys, ainakaan enää kerro ympärysmitasta, alkujaankaan ei se tainu mitenkään kokosidonnaista edes olla. Oli miten oli, nää on mun Naiset <3

Alkaako syksy?

Mun hevoni tänä kesänä. Kaikesta kuitekin selvinneenä, ihmeen kaupalla. Ei ole silläkään helppoa ollu, niin kun ei tässä nyt kovin monella muullakaan. Sydämeni aina sykähtää kun tulee katseltua edes kuvia tosta omasta, on se vaan niiiiin kaunis!

Syksy alkoi. Kuulemma. Mun elämäni ei ole muuttunut mitenkään, paitsi että laitoin verkkarit jalkaa sortsien sijaan. Ehkä kanssaihmisille ihan kiva, peittyy enempi säärtä.

Pitäs, pitäs, pitäs, pitäs, mutta kun vitti ei saa aikaseks eikä huvita enkä jaksa.

Onnea Katti Karvakasa

Arto täyttää tänään 6-vuotta! Iso, ihana Apina-ainutlaatuinen. Toivottavasti olen pystynyt tarjoamaan sille hyvän elämän, ja se on tästä järjestelystä ihan yhtä onnellinen kun minä. Toivotaan meille vielä useita ihania yhteisiä vuosia, pieni Perkeleeni :)

Täällä mä taas valvon... yritin äsken käydä katsomassa tähdenlentoja, ja toivomassa... kyllä mä jonkun näinkin, ja toivon, toivon niiiiin paljon ja hartaasti, yhtä asiaa, yhtä vain.

Seuraavaks mä kyllä toivon saavani unen päästä kiinni... Tässä olis enää kolmisen tuntia aikaa nukkua kunnes pitää nousta ja lähteä viemään Rakasta töihin, näin meillä meidän yhden auton taloudessa. Joustoa on oltava.

Ylihuomena lähdetään Lappiin, autolla, yötä myöden yhden aikaan. Mä ajan alkuun, kun kuitenkin tunnun olevan ihan vireessä, vaikka niin se karma sanelee että sillon olen kuitenki kun nukkuneen rukous, no R on saanu sitten ainaki levätä niin hypätköön puikkoihin.

Turvallista matkaa siis, ja vielä pakko halaus synttärisankarille!

Ei sittenkään, saatana.

Nyt on lupa kiroilla.

Elämä tuntuu menevän taas perseen kautta vituilleen, niin kuin tossa asian reippaana ilmaisin. Kesän aikana on taas vahvuutta koeteltu mun mielestä jo tarpeeksi. Vapun varsa kuoli, sen kanssa sai tehdä niin henkistä kun fyysistäkin toipumistyötä, nyt on Vapun kuitenkin hyvä olla, sillä on uusi koti missä se tuntuu viihtyvän ja siitä pidetään superhuolta, mutta siltikään se ei ole mun lähellä, siellä mihin se kuuluu.

Luulin päässeeni opiskelemaan, mutta ei. Pisteiden laskussa oli kaikenmoista häikkää, joten niin se vaanj tämä blondi jäi rannalle ruikuttamaan.

Mitä mä nyt teen?

Olis niin helppo vaan astua laidan yli ja suistua masennukseen. Joku, en tiedä mikä, pitää mut nyt vielä kuitenkin kiellekkeellä ja estää astumasta alas. Kaukana se ei kuitenkaan ole.

7. kerta kesätöissä

Käväsin Bossiksen kans Imatralla festareilla ja mitään ei otettu :D
Täällä homma etenee tavalliseen tahtiinsa, hepat puskee duunia ja mä luovin välissä. Toki sitä tulee itekin puskettua jonkin verran arjesta poiketen hommaa. Mutta kovin täällä viihtyy, jo seitsemättä kesää peräkkäin.
Omalla kameralla on taas kuvia meiningeistä,joten perinteinen lupasu, tulossa on :D
Käytiin Popsun kans Saimaassa ja tietenkin Louhoksella uimassa. Poppari sai korvatulehduksen, mut maallahan on myös puoli-ilmaiset eläinlääkärit niin korvat on jo kunnossa, jej!
Enää kaks yötä, kolme työntäytteistä päivää ja sitten pakkaan taas karavaanini ja matkaan kotiin. Siel R odottaa ja kaksi tappelevaa kissaa... Oma Abina on kuulema ihan ok, mutt hoito-Jossu sitten taas ei.
Kuinkahan on lämmin vastaanotto tuhlaajatytöllä?

Lentävä rajatapaus

Käytiin Koffin kanssa kasvattitovereiden viehetreeneissä ja hauskaa oli! Jätkä tajus heti mistä on kyse, tarttu vieheeseen kun terrieri (no shit!!!) ja pinkoi perään minkä kintuistaan pääsi! Aikoja ei tullu otettua, joten en sitten tiedä oliko Pops nopea vai mikä, mutta mun silmissä se lensi kun ohjus. Radan reunallakin se vielä kitisi ja vinkui mukaan kun muut meni omia suorituksiaan. Huomas että pikkumies syttyi hommaan! Oli mukavaa nähdä muita borderisteja ja Koffin isäkin. Etekin kuvista näkee ettei omena sitten kuitenkaan ole kauas puusta pudonnut.

Tuli hyvä mieli kun tehtiin taas Popsun kanssa jotain kimpassa, nytkin Koff vielä nukkuu yöuniaan sängyssä, eikä sillä näytä olevan mikään kiire mihinkään.

Tänään tosin lähdetään junamatkalle ja se vetää ainakin mamman hermot piukalle. No, onpa taas jotain yhteisiä seikkailuja edessä!

Uusi koti!

Ekan illan ekat Mumm:it
Mikäs tässä pihalla auringossa kirjoittaessa :)

Meillä on uusi koti. Uudessa kodissa on tuplasti neilöitä verrattuna vanhaan, kaksi kerrosta, sauna ja piha. Pihalla köllötellään hyvän sään sattuessa Arton ja Koffin kanssa, on mulla suunnitteilla saada tohon joku agiharjoituskin laitettua, yksi kerrallaan, kun tilaa enempään ei ole :)

Lähiseudulla on mahtavat treenimaastot, pitäsi vaan aktivoitua ja mennä tekeen enemmän vaikka salajälkeä, kun on ton koiran treenit nyt vähän muuton takia jääny. Ihan tossa vieressä olis semmoinen hiekkakenttäkin, missä tottista ja agiakin (esteitä kun olis) vois treenailla. Mutta mistä mä sen ruoskijan tähän nyt saan? Hävettää oikein kun on toi koira ihan sohvaperuna...

Hyvää synttäriä Vappu!

Hevoseni täyttää tänään 16 vuotta. Onnea :)

Itse istun koneella ja mietin kevättä ja tulevaa. Rakas nukkuu. Koira nukkuu. Kissa nukkuu.

Näin meillä, usein. Heillä on hommansa, he väsyvät.

Mulla ei, mä vaan mietin.

Onneksi on ystävät. Ne vetää usein mut suosta vaikka eivät tajuaisi mun edes olevan sielä.

Random kuva, sillä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Paitsi siinä on mulle tärkeitä ihmisiä, kun tarkkaan katsoo. Eläimiäkin, mähän olen tämmöinen tunnevammainen, eläimet ensin.

Ihmetystä

Pitäis siivota, käyttää Koffi, laittaa ruokaa, pedata sänky, käyvä porukoilla... en vaan saa aikaseks.

Kateus kaikkia kohtaan kalvaa sisintä, vaikka yritän ulkopuolelle näyttää että olen iloinen heidän puolesta.

Musta tuntuu että en ikinä tavoita mitään haaveilemaani. En ikinä...

Tunnen epäonnistuneeni täysin.

Miten tällaiset fiilikset nyt yhtäkkiä on esillä? Ja aivan päivän selvinä? Voin ihan rehellisin mielin myöntää kadehtivani kaikkia läheisiäni. Enkä omasta elämästäni löydä kovinkaan paljoa asioita jotka pitävät mut vielä täällä, suhtkoht järjissäni. Onhan niitä, pakkokin olla, koska muutne olis pyyhe jo kehässä.
inhottavinta tässä on se, että en osaa tästä sano kenellekään mitään.

Kissan päivät, jo koiran elämää. Auttaiskohan sekään... Tossa noi mun kiintopisteet nyt kaikesta huolimatta on <3

Vauvani 1 vuotta!

Koffi hoiti ihan itse ton synttärikynttiläpuolen. Ihmettelin että mitä se järsii, ja kuinka ollakaan, lattialla, aavistuksen syyllisen näköisen koiran vieressä oli puoliksi syöty PartyLite kynttilä, laventeli. Joko kundi kaipasi vähän rauhoitusta tai hengityksen raikastusta :) Mene ja tiedä, mutta pääsinpäs näpäyttämään kotona että onneks on mamma taas ostanut kallita PartyLitejä eikämitään taviksia, PartyLitet kun on vaaratonta parafiinia!!! Siihen Rakas kyyllä kuittas että jos neiti viitsis korjata jälkensä, ei olis kynttilät koiran saatavilla... :D

Niin se vuosi vierii... Koffi täyttää tänään vuoden, ja Rakkaan kanssa tossa mietittiin että mitä se oikein osaa, kun se on jo "aikuinen"... Paljon pieniä juttuja jotenkin ja muutaman pienen jutun hyvin. Kyllä mä uskaltaisin sanoa että aika hyvin olen tuon nuorikon kouluttanut, ja ihan itse. :)

Päivääkään en vaihtais pois. Mua välillä pelottaa kun tuntuu siltä että rakastan tota karvakasaa enemmän kuin mitään. Mä en kestäisi jos sille jotain sattuisi. Onko tämmöisen tunteminen edes normaalia? Kysessähän on "vain koira"! Jo tonne blogini alkuteksteihin kirjasin sen meilin, missä kerrotaan mun mielestä niin hyvin koiran syvin olemus, ja elämisen tarkoitus. Sehän on pelkkää puhdasta rakkautta.

Kun sitä rakkautta osaisi ja jaksaisi jakaa tasapuolisesti myös muille. Välillä vaan väsyttää, niin että mustakin tulee hankala, vaikka en sitä haluaisi, helvetin hankala...

Hyvää vuotta 2010!

She will be mine! <3

Ja muita suuria uutisia!

Keväällä musta tulee elämäni ensimmäisen kerran virallinen hevosen omistaja, kovasti jännää. Ajatus kutkuttaa mahanpohjaa ja saa suupielet ylös joka kerta kun se pälkähtää mieleen. On se kumma miten pelkkä ihana ajatus saa ihmiseen lämpimän olon ja iloisen mielen. Tällä ololla jo ratsastetaan kauas, vaikka itse ratsu multa lähteekin maaseudun rauhaan ja useiden satojen kilsojen päähän. Mutta trust me, tämä on järki ratkaisu, kaikkien kannalta.

Mitäs muuta elämään. Suuret tuulet puhaltaa, niin kun jo loppuvuonna uhkailinkin. Blogilupaukseksi uudelle vuodelle teen sen että opettelen siirtämään kuvat mun kamerasta tänne, jos tänne eksyisi joku lukijakin ja kuvien ihmettelijä. Muutenkin olen päättänyt päivittää elämäni kuvioita uteilaille urkkijoille useammin. Innostuin ystäväni www.chilila.blogspot.com blogin uudesta noususta ja uloasusta taas miettimään omaa blogiani. Täällähän tämä, pieni ja yksinäinen. Nyt laitetaan tähän blogiin, tähän eukkoon ja tähän halvatun nyyhkimiseen menneeseen elämään vauhtia!

Vauhdikasta kevättä jokainen nolla lukijaani!! :D:D