Mihin meni aika?

Kuvassa Flagstones Koff, 24.1.2012 eli tasan kolme vuotta, mamman rakkain ♥

Käytiin Muoniossa, viikko sujahti tosi nopeaan, mä ajattelin että sen jälkeen alkaa tapahtumaan. Noh, siitä on nyt viitisen viikkoa ja mitä on tapahtuntu...?
Vappu palasi mun hoiviin. Sen muuttoa järjestellessä ja sitä tässä nyt ihmetellessä vierähti viikko.
Mihin meni neljä viikkoa? Kun oikein mietin, en oikeasti muista. Kalenteria selatessa läytyy merkintöjä mm. opetushommista, flunssasta, risteilystä ja hiihtolomakurssista. Mutta miten voi olla että ilman kalenteria en noita muista?
Mun päähän ei tunnu jäävän mitään. Ei tulevaa eikä mennyttä. Rakenna tässä nyt sitten itselle elämää, kun ei tätä olemassa olevaakaan osaa pitää missään järjessä.
En muka ehdi, en muka ehdi pestä pyykkiä, treenata, soittaa kavereille, en mitään.
Mä olen sisällä ja maailma menee ohi ulkona.
Miten tässä näin pääsi käymään?
Miten tästä pääsee pois?

Uusi kone, uudet kujeet ;)

Hankittiin kotiin uusi tietokone, vallan pöytä vehje! On kuulkaas hieno, nyt kelpaa kirjoitella. Siis heti kun opin käyttämään tätä, kun on ihan taas näppis ja kaikki mun tiedostot jossain mukamas helposti. Päätin kuitenkin että mitään kuvia, tms en tähänkään postukseen lisää, koska en tosiaan tiedä missä hienossa säilössä mun kaikki kuvat on! :D

Heppakuviot jatkuu hitaasti mutta varmasti. Perkeleesti olen nyt pitäny opetustuneja, ja on ollut kyllä tosi kivaa. Kivoja hevosia, kivoja oppilaita :) En valita. Oma on tulossa kotiinpäin nyt maalikuun alussa, minne, sitä en vielä teidä. Vihdin jne suunnaöta on tullut tallipaikoista viestejä, mutta pitää nyt viel katella et miten asian kanssa ihan oikeasti teen. Alun tarkoitus oli viedä Oma yhdelle mun ystävälle Turun lähelle, mutta sinne ei saatu karsinaa rakennettua "tähän hätään", alustava varaus mulla sinne on kuitenkin, esim kesästä/syksystä tms, sillä myös Oman uusisulho asuu samalla tallilla. Eli kyllä, meinataan vielä ryhtyä vauvan teko hommiin!

Itse poistun nyt viikoksi pohjoiseen, toivon näkeväni revontulia, ja saavani päälle rauhaa. Pitäsi sitten jaksaa taas takasin tullessa taas vaikka ja mitä! Meidän vierashuoneen kaapinovet näyttää fläppitaululta...

Taas sataa maahan unihiekkaa...

... niin puhtaan valkeaa. Ihanasti toi lumi maalaa maiseman uudeksi. Vaikka en mä talvi ihminen ole, on luminen metsä silti jotain uskomattoman kaunista.
Unihiekkaa on mun silmissä ollutki nyt yllättävän paljon. Jotenkin tuntuu et ei voimat riitä nikkaroimaan asioita kasaan. Voisin vaan nukkua, mutta en edelleenkään nuku. Vaikka asiat mitä ole rakentamassa, on mukavia, jännittäviä ja haasteellisia. Tämän vuoden projektit on nyt siinä tilassa että kohta tuulee ja lujaa, tai sitten tulee turpaan ja kovaa :D
Tekis mieli selvittää tänneki mitä tapahtuu, ja missä järjestyksessä, ja ehkä selvitänkin, kuhan ny jotain alkais tapahtumaan.
Sanotaanko kuitenkin että täydellinen tila, mun unelman toteuttamiseen on löytynyt, vielä kun saadaan viralliset puolet kuntoon ja ne kuuluisat rahat... Vaikka unihiekka kirvelee silmissä, en saa unta kun mielessä pyörii kaikki. Nimiasiat, brändiasiat, logoasiat, kaikki ihanan kamalan jännittävät asiat!



Satunnaiskuva vuoden takaa, ei ihan tasan, mutta niin läheltä kun löytyi, edes nyt julkaisuvaiheessa mä en tiedä mitä sielt paljastuu :D

Ajatukset kehänkiertäjinä

En mä näköjään muuta enää osaa ajatella, kun sitä että saan taas ripustaa ton kyltin jonnekkin, missä voin sitä ihan ite katsella :)
Tänäänkin tunninpidossa oli vaan mielessä että pian, ihan pian mun hevoinen tulee takaisin. Vähät tunnun välittävän karusta arjesta.

Oli muuten mukava pitää tunteja tänään! Ponit oli ok, ponilapsetkin semi jees, rouvat meni hyvin, ja täditkin tohkeissaan tahkoivat katrillia :) Hevoset käyttäyty niin mallikkaasti ja mä vaan jorailin joululaulujen tahtiin keskellä, nostatti joulumielen kattoon samantien!
Muutama oppilaskin muisti joulujutuilla, joten ehkä mä olen onnistunu hyviä ja mukavia tunteja syksyn aikana pitämään. Yksikin sieltä tätiryhmästä kysyi vastavasten mun tunnille kakkostuntia, se lämmittää aina mieltä. En mä sit kai ihan turhaan aina vaan ja uudestaan tälle alalle palaa :)

Hän tulee takaisin!

Elämä vie, nyt tälläkertaa niin että sattumusten seurauksena saan hevoseni takaisin. Ihanaa! Päälimmäisenä on ajatus siitä miten ihanaa elämä tuon Mammulin kanssa on. Rentouttavat maastoretket, hellät hetket tallissa, kuran kuopsutus aurinkoisella tallipuhalla, kevään ensimmäiset ruohon, laukkaa lumisella pellolla, onnistumisen tunteet koulutreenissä, syksyn ruska... kaikki tämä joka oli jo osa mun elämääni, mutta josta jouduin hetkeksi luopumaan.
Näiden haavekuvien ylle leijuu kuitenkin pilvi... Mistä tallipaikka? Millä rahalla? Ei mulla vieläkään ole vakituista työtä... Entäs kun kengittä pitää, millä maksan? uudet varusteet? Satulakin pitää ostaa. Paniikki! Miten tässä käy!?
En tiedä. Valvon illat, herään keskellä yötä. Onko se sittenkin totta että huoleton on hevoseton? Itsehän sopan keitin jo silloin, kun n. 3 vuotta sitten tämän kultakimpaleen ostin. Mutta miten sen olisi voinut päästää käsistään? Nyt on vaan seuraamukset kannettava.
Puran tuntojani sitten vaikka tänne, ei tätäkään varmaan enää kukaan edes lue :D

Kuolleet krysanteemit

Siinä ne syyskrysanteemit nyt on! Ja Koff <3
Vähän heikosti näkyy, mutta näkyy kumminkin. Nyt on krysanteemit jo kuukahtaneet, vielä en ole saanut vaihdettua niitä kanerviin, mutta aika aikanansa. Tuntuu vaan että noista lämpöisistä syyspäivistä ja etenkin kesästä on aikaa ikuisuus. Tää marraskuun koleus, kalseus ja harmaus ei nostata mielialaa kovinkaan korkealle.
Olen taas palannut virallisesti sairaiden iloiseen joukkoon, huomaa kyllä että ei vituta enää lainkaan niin paljoa. Ehkä tää on oikea ratkaisu näin, ainakin nyt tuntuu hyvälle. Oon reipastunu, alkanu taas pitään enemmän tunteja, liikun enemmän ja ehkä kohta oon taas paremmin ratsastuskunnossakin!
Hepparintamallakin kuohahtelee, siitä enemmän kun tiedän enemmän...

Illan rauha

Muisto kesästä ja illan rauhasta Sommarbackenissa.
Syksy tekee tuloaan, elämä asettuu uomiin, uomiin joita mulla ei vieläkään ole.
Hakemuksia hakemuksen perään on laitettu, edelleen tuloksena plus miinus nolla.
Huolettomana hevosettomana elelen edelleen, ja kaipaan Vappu-ystävää niin paljon. Arki on kaikesta huolimatta rakasta, olen ottanut tavaksi olla joka päivä, kaiken synkkyydenkin keskellä, onnellinen jostain mitä mulla on. Mulla on kuitenkin paljon, vaikka kokoajan tuntuu että jotain puuttuu. Mutta luulen että tää mun uusi tapani on pitäny nuppia näinkin kunnossa.
Eilen olin onnellinen meidän kodista.
Tänään mun kauniin värisistä syyskrystanteemeistä. Niistä pitääkin saada kuva!

Uni vaan ei taaskaan ota tullakseen. Onneks mulla on sängyssä ruuhkaa, että ei tarvi mennä sinne yksinään pyörimään. Mun mies on edelleen ihana, kissa pehmeä ja kehrää ja koiraa rakastan enemmän kun mitään! Ja nämä kaikki löytyy meidän 140 leveästä sängystä ;)