Heinäkuun yö

Heinäkuinen yö on kuuma ja hikinen, ainakin meidän yläkerrassa.
Ajatukset saa paljon tilaa, mutta liian vähän happea tullakseen ulos oikeanlaisina, tai edes sellaisina että niistä olisi mitään apua, hyötyä, helpotusta. Enemmänkin haittaa.

Löytäessäni itseni itkemästä Prisman parkkipaikalla, reilu viikko takaperin, tulin tulokseen että jotain on tehtävä. Mitä tein, kävin Lössi-ystävien kanssa kesäretkellä jossa hetken unohdin kuka olen, mitä olen, olin joku muu, olin Catwalk-prinsessa, olin särmikäs, olin viihdyttävä, jopa minä pidin itsestäni. Mutta elämää ei voi elää Kauppakylässä, arki oli taas karumpaa kun aikoihin.

Haen jääpullot pakkasesta,laitan ne peiton väliin, yritän lukea, yritän hautautua haavemaailmaan, yritän nukahtaa.

Voi mykkyys.

Hiljasta on päivityksen saralla pidelly taas...
Syy siihen on se että mä olen ihan vaan unohtanu mun blogini olemassa olon, ja toinen syy varmaan se, että mitään kertomisen arvoista ei ole tapahtunut. Facebookkikin vie tietenkin oman osansa tästä bloggailusta.
Kesä on korvilla, kaivelen just lähtökuoppia Imatralle, leiriavustajakoulutukseen. Se on yks vahva kesänmerkki kun alan muutelemaan itärajalle päin. No tänä vuonna en ole siel kun rapiat kaks viikkoa, kun jotenkin en nyt saanu sopimaan enempää aikaa, kun en halua olla koko mökkisesonkia siel niin tämä lie ainoa vaihtoehto.
Pitäs jo taas joutua, olen yllättäen myöhässä...


random kuva, teemalla ota eka kuva koneelta mikä löytyy. Tää on viime talvelta, Nakkimus kinoksissa <3

Hevoskuvioita

Ei mennyt suunnitelmat sitten hevosasioissa ihan putkeen. Ratsureima ei menny ostotarkastuksesta läpi, joten jäi sitten sille tielleen. Mun täytyy enää vaan (taas) toivoa että kyseinen ratsastaja löytäisi jostain yhtä (meille) sopivan hevosen kun tämä edellinen.
Selkä jumissa mä täällä nyt haaveilen ratsusta, ja ihan oikeasta treenauksestakin. Haaveiden lomassa tuli tietenkin muisteltua edellisiä hevosystäviä. Nettiä kaivellessa tuli vastaan muutama kuvanenkin ja jotenki ajattelin että tänne ne sopii hyvi, nyt tähän kohtaan.



Hihii, todistusaineistoa että mäkin olen hypännyt! Onhan siinä herranenaika niin tolpat kun puomitkin, sillon sen on OLTAVA este :D Harjussa Hilmun kanssa siis hieman treenailtiin ohjaajalinjalla, kyllä ne kapulat tostakin ylöspäin nousi, ei siinä mitään. Taitaisin tänäkin päivänä kaivat yhtä luotettavan ja huvittavan estetreenarin kun Hilppa. Siellä me molemmta, apulleat, aavistuksen hermostuneisuuteen taipuvat blondit harrastettiin. Kivaa oli!! Mutta herranjumala mikä paita mulla on päällä! Ei kuitenkaan sentään munankuori päässä, sillä mentiin nimittäin aikamonta kertaa...



El Nino, Nynny tai ihan vaan Ninjo. Mun eka "oma" hevonen,hipsuissa siksi että oli mulla vaan ylläpidossa. Läheltäpiti etten sitä omaksi asti ostanut, mutta erinäisten asioiden ja yhden ystävän menetyksen jälkeen, muutti Ninjokin sitten pois. No, asiat ei selkeesti mene aina niinkun haluaa, ei tälläkään kertaa.
Nipan kanssa harrastettiin sitten enemmän dressagea. Ninjo oli aika heikossa kunnossa mulle tullessan, eikä koulutustasokaan päätä huimannu. Hiljakseen siinä kevät treenattiin ja lopulta päästiin ihan kivoihin tuloksiin helpossa Beessä. Varmasti meissä olis ainekset ollu enempäänkin, mutta siinä vaiheessa alkoi tosiaan ne omistajan kanssa käytävät vastoinkäymiset...



Highes Bid, kyntöruunan ja mäyräkoiran risteytys, sanoivat ne, mutta mulle niin rakas ♥ Terapiahevonen tietyssä mielessä, ja niiiiin älykäs! Höpsy osasi hakea keppiä, lakasta ja lähestulkoon putsata ite karsinansa, vähän lisätreeniä ja homma olis ollut siinä :) Jotenki mä olen aina ollut sitä mieltä että tota hevosta ei osattu arvostaa oikein. Myönnän ihan rehellisesti että mä itsekin olen sortunut sen vähättelyyn, mutta viimeisinä hetkinä se kuitenki nousi arvoonsa arvaamattomaan.



Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, Inspecteur NDL. ♥ Imben kanssa mä opin ratsastamaan. Muistan elävästi kun näin Ipanan ekan kerran. Tulin Tapiolassa käymään pitkästä aikaa katselemaan ja siinä se seisoi tallissa ja katseli käytävälle uteliaana. Mä menin heti samantien varaamaan tunnin ja sanoin Opelle että jos mitenkään mahdollista, voisin haluta ton laukkipään. Ope tuumas että pitää kattoa, voi olla vähä nihkeetä ku noi uudet (Imbe ja Hamilton) ei vielä käy tunneilla. Mutta kuinka ollakkaan, mä sitten sainkin Imben tunnille, ja lensin siltä laukassa munankuori edellä päin seinää, tuli pieni pukki :D ja mulle aivotärähdys. Siitä se sitten alkoi, 5 yhteistä vuotta ja paljon harjoitteluja.
Tätä ruunaa mulla on ikävä, aina. Se oli kaikki mitä hevonen unelmissaankaan olla ja voi. Kaunis, kiltti, osaava ja uskollinen, mun ♥

Unelmia ja toimistohommia

ripset <3

Oon hiljalleen päässyt sisään tähän uuteen työhön, nyt vaan saa taas odotella sen lppumista... Ja mitä sitten, no haen kouluun taas kerran ja toivon sinne pääseväni, taas kerran.
Tää on duunina kyllä aika mukavaa, työporukka on mitä mainioin ja henki ihan loistava, tälläsia paikkoja sais olla enemmän. Ikävä jää kun lähtö tulee. No siihen asi voin vaan jatkaa :)

Koffarin kans aloitellaan taas agipuuhia. Ollaan käyty keskenämme treenaamassa nyt pari kertaa ja helmikuussa alkaa 10 kerran kurssi. Liikettä koiran niveliin ja mun läskeihin, sitä kaivataan! Muutenkin toi vuoden vaihtuminen toi taas semmosen pikkuruisen puhtipiikin että pitäs saada tähänkin haahuiluun jotain tolkkua. Aikataulutusta, sitä taidan kaivata.

Heppahommat on edelleen auki, mulla on kamala kaipuu niihin takasin, takas aktiiviksi. Raha vaan on ilionen este, edelleen, ja siksi Mamma onkin vielä ylläpidossa. Paikkakin on niin loistava, että ei sitä ihan hevillä sieltä kannata mihinkään alkaa muuttamaan. Mulla on nyt tossa yks viritys meneillään... ihan muita kun suokkijuttuja... mutta siitä lisää mikäli se onnistuu. Sormet ja varpaat nyt ristiin ja epukut ylös ja mitä muuta, nyt TOIVOTAAN ETTÄ ONNISTUU! :)

Ikiaikainen rakkauteni

Savijärvi Gård Lex
Lellimuru, Lesni, Lexi.
Syntyi 15.10.1999 ja saapui luoksemme saman vuoden itsenäisyyspäivänä.
Elämäni koira, elämäni rakkaus.
9 yhteistä vuotta täynnä retkiä, sattumuksia, oppimista, onnea.
Nukkui kotipihalla ikiuneen 14.5.2008, vartioi nyt pihalla aina, ja ikuisesti.
Ikävä ei hellitä koskaan.
Kiitos kaikesta, ihan kaikesta.

Talviviikonloppu ja renkimies

Pääsin vihdoin taas hevosen selkään! Eikä minkä tahansa hevosen, vaan Ponin ♥ ihanaa. Osasinkin vielä ratsastaa ja tottahan se on että Ponin kyydissä sitä vaan on niin kotonaan. Yllärikseni myös Rakas suostui toimintaan ja pidin jätkille kentällä tuntia ja hauskaa oli. Lupasin noi ukot viedä maastoon ens kerralla, nyt oli vähän turhan kylmä ja turhan reipas Poni alla :)
Muutenkin oli taas rento viikonloppu kun vaihdoin parfyymin paskanhajuun ja viihdyin. Puhuttiin kotimatkalla että ei tommonen elämä, oma piha ja siinä muutama hevonen, olis ollenkaan paha. Tavoitteita, tavoitteita...

Muuten on elämä edelleen vähän tuuliajolla. Teen saikkutuurausta töissä, mietin vieläkin mitä musta tulee isona. Koffin kanssa yritän harjoitella kotona kun ei vieläkään olla, yrityksistä huolimatta, päästy mihinkään treenaamaan.
Oikeestaan mulla on ihan kivaa. Vähän tyhjää, mutta ihan kivaa :)
Talvi on kiva, vähän kylmä mutta ihan kiva :)

Tunnemylläkkä

Vihdoi ensilumikuva, ehkä siis oikeaa lunta odotellessa.


On se kamalaa kun päälle iskee varoittamatta tunnemylläkkä. Tähän itkuisen tuhruiseen oloon ei auta kun kaapata koira kainaloon ja yrittää hankkiutua Rakkaan kainaloon. R tosin jo nukkuu, joten se saattaa olla mahdoton tehtävä. Pitäs munkin nukkua, huomena taas aamuvarhaisesta töihin. Kivaa, töihin :)
Sain tänään kuulla surullisia uutisia koiran kasvattikaverista ja se on tuonut koko päivän ylle mustan pilven. Tää tunnelma on niin marraskuuta. Mä voisin vain itkeä, ja herkästi sen teenkin.
Vai liekö syy tähän yltiöpäiseen tunteiden ilmaisuun viikonlopun rillunnassa. Ei voi olla, se oli kivaa ja terapeuttista, oli, uskokaa pois.
Sekavin mielin mä nyt käyn nukkumaan. Olis paljon hyvä juoruja kerrottavana reissuista, Koffinkin minimaalisia uutisia ja työjuttujakin. Mutta jääköön ne nyt. Mun kyynelkanavat ei taida kestää enää yhtään analyysiä.