tiistai 22. huhtikuuta 2008

Aarrekarttaa

Ihana, aurinkoinen päivä! On syntiä istua sisällä töissä. Vaan rahaa on saatava jotta voi toteuttaa ainakin osan haaveista. Haaveiluahan mun elämäni pääasiassa on. Haaveilua siitä mitä kaikkea olisi ihana tehdä ja saada ja saada aikaiseksi. Jo pienestä pitäen oon rakentanut pilvilinnoja. teininä tuli haaveiltua vaikka mitä ja nyt aikuisena uneksin vähän siitä ja tästä.

Yksi tuttuni kerran kehoitti piirtämään aarrekartan. Pidin silloin sitä juttua ihan hölyn pölynä. Mitä nyt joku piirros voisi auttaa? Enhän mä osaa edes piirtää!! Paljosta on haaveiltu sen jälkeen. Elämäni heitteli pahaan suuntaan alku talvesta 2006, siitä noustessani hahmottelin aarrekarttatyyppisen ratkaisun päähäni, kirjoitin siitä päiväkirjaani, mä tahdoin asioita ja kaipasin niin kovaa. Päätin että jotain niistä on saavutettava. Silloin haaveilin hyvä palkkaisesta työstä, omasta hevosesta, omasta borderi-koirasta, omasta valoisasta, viihtyisästä kodista, omasta rakkaasta, olin rakkaallekkin kaavaillut jo lyhyen ja ytimekkään nimen ja kolmivuorotyön, haaveilin että olen kaunis ja solakka, pukeudun hyvin, vietän aikaa ystävien kanssa ja näytän, jos en nyt maailmalle, niin ainakin sille yhdelle henkilölle...
Ja kuinkas sitten kävikään...

Ei kommentteja: